Darfur ansaitsee parempaa

Marcus Prior, 2.7.2004

Darfurilaisten synkkä kohtalo on asua eräässä Afrikan ankeimmista, kuivimmista aavikonnurkista ja joutua päivästä toiseen taistelemaan televisioajasta länsimaisilla kanavilla ja sitä kautta meidän myötätunnostamme. Kaikki on nähty ennenkin, ja siksi kyyneleet eivät vuoda Afrikan puolesta yhtä vuolaina kuin joskus aikoinaan.

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ja Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin vierailu alueella muistutti meitä kaikkia jälleen – eikä hetkeäkään liian aikaisin – mihin ihmisyytemme meitä velvoittaa: Darfurin kärsivää väestöä ei saa jättää oman onnensa nojaan. Kärjistyvä humanitaarinen kriisi alueella uhkaa satojatuhansia ihmishenkiä, ja tämän jos minkä pitäisi olla riittävä kehotus toimintaan.

Palasin juuri Darfurista toiselta visiitiltäni kahden kuukauden sisällä. Leireissä, jonne sadattuhannet kodeistaan ajetut ovat ahtautuneet, puutteen ja kärsimyksen määrä on hirvittävä. YK arvioi, että Darfurin alueella miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Näiden lisäksi lähes 200 000 on jo ehtinyt paeta rajan yli Tshadiin.

Luvut ovat lamaannuttavia. Sitä on myös syyttelykierre. Valtaosa Darfurin leirien asukkaista on mustaa afrikkalaisväestöä, joita hallituksen tukemat arabitaistelijat vainoavat. Leireillä on kuitenkin myös arabeja, jotka ovat joutuneet hallituksen ja kahden kapinallisryhmän välisen sodan uhreiksi.

YK:n maailman ruokaohjelmalle (WFP) sekä muille alueella toimiville avustusjärjestöille kaikkein kiireisin tehtävä on nyt huolehtia niiden evakkojen perustarpeista, joiden elämän sota on pannut sekaisin ja joiden henki on sen takia vaarassa.

Sateet vaikeuttavat avustustoimintaa
Alkanut sadekausi on jo hankaloittanut avustusoperaatioita. Ruokarekoilla on vaikeuksia ylittää kuivia joenuomia, jotka rankkasateet ovat hetkellisesti täyttäneet vedellä. WFP pyrkii lisäämään ilmateitse tapahtuvia avustuskuljetuksiaan, jotta lentokoneet voisivat toimittaa ruokaerät niille alueille, jotka sateiden takia kenties jäävät eristyksiin.

Sateet kasvattavat myös sairausriskiä. Lavantauti, kolera ja punatauti tarttuvat veden välityksellä, ja malariasääsket lisääntyvät kosteassa. Myös tuhkarokko ja polio ovat jo levinneet huolestuttavassa määrin.

Pian saavuttuani Länsi-Darfurin pääkaupunkiin El Geneinaan näin omin silmin aavikon rankkasateen voiman. Sade tulee alas harmaina kerroksina, ja vesi tunkeutuu sisään ikkunan- ja ovenpuitteista kastellen kaiken. Seuraavana päivänä vierailin kaupungin ulkopuolella olevissa leireissä, joissa ihmiset valittivat sadepäivien kauheutta. Useimmat asuivat laudoista ja oljista kyhätyissä majoissa, joista ei ollut mitään apua rankkasateen tullessa. Leirit olivat olleet täysin veden varassa.

Käydessäni leireissä sää oli vaihtunut taas polttavan kuumaksi. Pienessä olkimajassa nainen esitteli jonkinlaisella polttoaineella toimivaa hellaansa. Hän tarjosi minulle vettä pikku kulhosta, jossa luultavasti oli koko perheen päivän vesiannos. Leirien asukkaat elävät edelleen pelossa. Öisin heitä terrorisoivat sotilaat, joiden he sanovat kuuluvan samoihin joukkoihin kuin ne, jotka aikaisemmin hyökkäsivät heidän kotikyliinsä. Leireistä ei ole turvallista lähteä kovin kauas etsimään polttopuuta, rehua tai vettä. Miehiä on tapettu. Jotkut naiset – ne, jotka pystyvät – kertovat joutuneensa raa’an seksuaalisen väkivallan kohteiksi.

Ihmiset pelkäävät lentokoneita
Erään WFP:n elintarvikejakelun aikana Kutumin lähellä Pohjois-Darfurin aavikon ylittävä lentokone sai ihmiset nostamaan pelonsekaiset katseensa taivaalle. Kone muistutti heitä pommituksista, jotka pakottivat heidät lähtemään evakkoon ”saamatta lusikkaakaan mukaansa”, kuten eräs vanha mies kertoi. Kesäkuun loppuun mennessä WFP laskee ruokkineensa 700 000 Darfurin evakkoa. Luku on sikäli huolestuttava, että se kertoo vielä satojentuhansien jääneen avun ulottumattomiin. Vaikkakin parantunut turvallisuustilanne on paljolti helpottanut avun pääsyä perille, avustusjärjestöille olisi taattava riittävät resurssit, jottei tehtävä jää kesken. WFP:n loppuvuodeksi suunniteltujen Darfurin-operaatioiden rahoituksesta uupuu tällä hetkellä 130 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Tuo vaje merkitsee monille Darfurin leirien asukkaille kuolemaa.

Se, että Kofi Annan ja Colin Powell kumpikin lentävät kesken kiireidensä erääseen maailman syrjäisimmistä kolkista, kertoo heidän pitävän Darfurin tilannetta äärimmäisen kriittisenä. Tämän taas pitäisi viestiä muulle maailmalle, etenkin lahjoittajille, että nyt on viimeinen hetki toimia. Darfur ansaitsee parempaa. Aika on käymässä vähiin.



Kirjoittaja toimii lehdistövirkamiehenä YK:n maailman ruokaohjelmassa. Hän on kirjoittanut artikkelin Khartumissa palattuaan Darfurista.